Eli jatkoa viime kirjoitukselle. Viime viikollahan vietin aikaani kennelvuorossa, ja Velho sai olla melkosta paljon yksin ja melkosta paljon tekemättä muutakuin lenkkeillä ja olla. Tästä sitten seurasi pientä tekemisen puutetta, tekemistä sitten keksittiin: mm. Ovien aukomista--> roskikset, kaapit tongittiin, tavaroiden rikkomista ja kaiken näköistä "ilkivaltaa". Noh, sepä alkoi ottaa hieman voimille tässä kun viettää sellaiset 7-9 h hoitolalla raivostuttavien ja ei-niin raivostuttavien koirien kanssa sekä siivoilee siellä ihan tarpeekseen. Nippusiteet, metallihäkki = Halleluja! Se auttoi, mutta toi vieraaksemme uuden ystävän, saanen esitellä furunkuloosin. Tämä furunkuloosi tosin on vielä lievä ja saimme siihen tänään sitten eläinlääkäriltä varmistuksen ja lääkkeet. Oireet laukesivat mitä ilmeisemmin stressistä, kuten tekstistä voikin päätellä.
15-päivän antibiootti kuuri, ja varotaan ettei tassut saa liikaa kosteutta. Haudotaan niitä mäntysuopa liuoksessa aina lenkkien jälkeen että tiesuolat yms. lähtee pois.

Kaikkihan lähti siis siitä kun lauantaina Velho vietti aikaansa häkissä, josta ei tällä kertaa päässytkään murtautumaan pois. Aluksi poju vietti aikaansa siellä 2 tuntia, pelkkää huutoa ja möykkää. Seuraavaksi 4 tunnin pätkä, sekin pelkkää huutoa ja möykkää. Tässä vaiheessa ei ollut mitään outoa, muutakuin pari naarmua kuonossa.
Sunnuntaina Velho alkoi ontua oikeaa etujalkaansa, katsoin että Velho olisi raapaissut tassunsa kaltereihin tms. ja putsasin haavan, kuonokin oli hieman karvaton ja kurjan näköinen, muttei "säikäyttänyt" minua vielä kunnolla. Mätsäreissä Velholla ei ollut mitään ongelmaa.
Maanantaina ontumista oli vielä jonkin verran, katsoin varpaan väliä ja pieni haava siellä vielä edelleen kiusoitteli. Lopulta katsoin loputkin varpaat läpi ja totesin että siellähän on niitä vielä lisää. Tiistaina mentiin kennelvastaavan luokse (joka myös opiskelee pieneläintenhoitajaksi) ja kysyttiin mitä mieltä hän on. Hän sanoo että kyseessä voi olla furunkuloosi tai jopa autoimmuunisairaus, helpotti oloa kieltämättä.
Paniikki, paniikki, paniikki.
Keskiviikko-torstai putsaillaan haavoja betadinella ja rasvataan kuonoa pebanthenilla. Paniikki, paniikki.
Perjantaina lääkärille, joka toteaa: "En tiedä mistä se sun pieneläintenhoitaja on kotoisin, mutta vaikuttaa aika yli-innokkaalta.." -Jep, sitä se ainakin on.

Lisää tietoa furunkuloosista: http://www.lansirannikonelainklinikka.net/html/furunkoloosi.PDF
Mielestäni mukavan tiivis ja helposti selitetty, jos jotakuta kiinnostaa.

Niin joo, Velhon tämän hetkiset mitat: n.64cm(mitta hieman rikki) ja 24kg :)