Juhannus mökillä, vesi sateessa ja tuulessa, varsin kolea ilmasto. Tästä huolimatta raahauduin koirien kanssa kerran jos toisenkin ulos metsikköön, mukavaahan se oli kun sai pitää koiria irti, ei ristin sielua missään paitsi näitä luonnon omia asukkeja käärmeistä hirvityksiin.

Otettiin sitten ja lähdettiin vanhempieni kanssa taapertamaan pitkin metsätietä kieloja keräämään (siis kuvaamaan ;) ja eräässä kohdassa ketsoin kun koirat vainusivat jotain, Vilman nenä väpätti ja sen eleistä huomasi ettei sillä ollut asiaa metsään ainakaan hetkeen, Velho taas innostui ja oli oma rämäpää itsensä. Arvasin heti mistä oli kyse: Hirviä.
Velho käskyn alle, ja Vilma viipotti jo ajatuksesta lähellä, hienoa, jatketaan matkaa.
Epäilykset vahvistuivat kun sivusilmällä huomasin puiden oksien heiluvan jonkin matkan päässä, siellähän ne meidän naapurit 3 hirveä, nuoria "mullikoita". Ne eivät edes huomanneet meitä, joten pääsimme hiippailemaan paikalta pois, tuskin niistä vaaraa olisi ollut mutta jos joku valopää kuten Velho olisi ne päässyt liikkeelle ajamaan, ei voi tietää mitä sellaiset jätit saisivat aikaan.
Paniikista pippaloihin, löydettiin kieloja ja päästiin takaisin mökille ehjin nahoin ja koirat piipahtivat uimassa rankan kävelyn päätteeksi ;)

Kialo

Seuraavina päivinä lusmuttiin, eli syötiin, saunottiin ja katsottiin kun koirat puuhastelivat keskenään milloin missäkin.
Käytiin kävelemässä metsässä, katsomassa onko lakan kukkia missään, no ei ollut, mutta Velho löysi jälleen jotain jännää: Tuoretta hirven paskaa, nam! Siitä Velho taisikin innostua liikaa, ja otti ja lähti ilmeisesti melko tuoreiden jälkien perään, ei ottanut kuuleviin korviinsa kutsu huutoja, painoi vain menemään minkä jaloistaan pääsi..
Velhoa ei näkynyt tuntiin, silloin alkoi jo paniikki iskeä, äitini sanoi että kuuli Velhon haukkumista jostain päin metsää, itse en kuullut mitään, eikä mikään ihme kun olen melkein kuuro ja tuuli oli melkoinen.
Lähdettiin mökille, otin ratsuni, ja hurautin sillä sitten seilailemaan pitkin metsäteitä ja huutelin Velhoa, ei näkynyt eikä kuulutun, parin tunnin päästä ajoin sitten takaisin mökille, eikä Velhoa näkynyt pihallakaan.
Ihmettelin vain miksi äiti ja isä olivat niin tyyniä ja siskoni leikki vain Vilman kanssa, oliko niillä jäänyt jokin asia huomaamatta?
Ä: "Ainii, Velho juoksi kotiin melkein heti ku sä lähit ettimään sitä, tuolla se on pikku mökissä huilimassa, tais olla aika pitkä lenkki!"
E: ... Haista Velho paska.

Väsynyt hirvestäjä.

Velhon veri vetää kovin hirvimetsälle, ei kukaan haluaisi yhtä holskua ens syksynä mukaan? Ei se niitä pysäytä mutta kulettelis ja roikkuis niiden perässä varmasti aika hyvin!

Eikä tuo jäänyt tuohon, tänään Velho halusi tempaista jälleen ja kipaisi räksyttämässä jotain metsässä, en tiedä mitä mutta epäilen syypääksi hirviä, mutta tällä kertaa Velho kuuli karjaisuni, ja niin  taisi kuulla aika moni muukin.
Velho niin kovin tahtoisi olla hirvikoira, ehkä pieniä vaikutteita Lyytistä? Tai sitten se tahtoisi olla lentävä hollantilainen.

Mökillämme kävi myös vieras, luonnon asukkeja sekin, olisi kuitenkin saanut käydä myöhemmin kun ei olla kotona.
Mikä on ällöttävä, pelottava ja myrkyllinen? Mitä en halua nähdä enää koskaan vaikka sen ikuistinkin? Anna "kyynkarkoittajaa" olisi tarvittu!

Kyy tietenkin, tämän lähemmäksi ei uskalla.

Lyytimäisiä kuulumisia, Lyyti aloitti juoksunsa pariviikkoa sitten ja tekee nyt loppuaan eli tärpit meneillään. Aluksi Velho ei niistä tajunnut tuon taivaallista, mutta tottakai tärpit hoksitaan, tiukkaa tarkkailua Velhoseni, hyvin tiukkaa! Ja Vilma on tulossa hyvää vauhtia perässä, tyhmät juoksuiset nartut! Vilman sterilointi haaveetkin menivät, kun rahatilanteeni ei parane yhtään tämän kesän aikana..

Vilma todistaa söpöyttään, mikäs sen söpömpää kuin märkä ja hiekkainen koira kera epämääräisen möykyn jota pitäisi heittää?

Velhon reenit menneet hieman puihin, pari hassua jälkeä + epämääräistä virkistys nenänkäyttöä ja tottistelut menee milloin mihinkin väliin, seuraamisen suhteen olen toiveikas :)